Luteet valtasivat rivitalon
Luteet valtasivat rivitalon

Luteet valtasivat rivitalon Keravalla

by Bug Busters

Tammikuussa saimme soiton epätoivoiselta isännöitsijältä Keravalta. Hänen isännöimässään viiden asunnon rivitalo yhtiössä oli ludeongelma, joka oli lähtenyt leviämään asunnosta toiseen. Asunto, josta ongelma oli lähtenyt liikkeelle, oli myrkytetty jo viime vuoden puolella, mutta huonolla menestyksellä.

Ludeongelmaa oli peitelty

Lisäksi ongelmaa oli häpeilty ja yritetty pitää salassa muilta asukkailta. Luteet olivat nyt päässeet talon rakenteisiin ja niitä oli löytynyt jo kahdesta muusta huoneistosta. Pelkästään näiden asuntojen lämpötorjunta ei enää riittänyt vaan kaikki huoneistot käsiteltiin samaan aikaan.

Tiedotuksen tärkeys

Jos naapureita olisi tiedotettu aiemmin ja tarkastettu muutkin asunnot samalla kertaa, ludeongelman leviäminen olisi voitu välttää. Bug Busters kutsuttiin taloyhtiön avuksi. Kaikki asunnot lämpötorjuttiin järjestelmällisesti kahden vuorokauden aikana. Asukkaille annettiin selkeät toimintaohjeet ja kaikki saatiin toimimaan hyvässä hengessä, ilman että ketään lähdettiin syyttelemään.

Ludevapaa rivitalo

Teimme tarkastuksen kuukauden päästä ja totesimme koko rivitalon olevan nyt ludevapaa, eli torjunta oli onnistunut täydellisesti. Asukkaat olivat tyytyväisiä varsinkin siihen, kun työ hoidettiin erittäin nopeasti, ekologisesti ja kustannustehokkaasti. Huonekaluja eikä muitakaan tavaroita tarvinnut heittää pois lämpökäsittelyn vuoksi. Jos talo olisi myrkytetty, asukkaiden olisi pitänyt hävittää osan huonekaluista sekä muuta irtaimistoa. Asukkaat sekä taloyhtiö säästivät näin aikaa, vaivaa sekä rahaa.

Toimi nopeasti luteiden hävittämiseksi

Jos huomaat asunnossasi luteita, on erittäin tärkeää toimia nopeasti, luteet eivät katoa itsestään. Taloyhtiöissä avoin tiedottaminen ja asukkaiden yhteistyöhalukkuus ovat avainasemassa. Ota yhteyttä isännöitsijääsi tai suoraan meihin, me hoidamme asian siitä eteenpäin.